lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kännykän kuoret!



Tässä siis tutoriaali hyvin tyttömäiseen, helppoon ja yksinkertaiseen kännykän kuoreen :). Lähden leirille huomenna, ja palaan sieltä ensi viikonlopun puolella. Otan leirille lakat mukaan, jotta voin tehdä siellä kynnet. 
Pahoitteluni poissaoloistani, tämä kesäloma on minulle hyvinkin kiireinen, mutta yritän postata parhaani mukaan. Toivon, että ymmärrätte.





xoxo:Milium♥




perjantai 28. kesäkuuta 2013

Rikkoutunut lasi

Teemana tällä kertaa on siis rikkoutunut lasi. Itse pidän, mutta musta lakkani levisi jälleen hieman. Onko teillä vinkkejä sen estämiseksi? Annoin lakan kuivua noin tunnin ennen päällyslakan lisäämistä.












xoxo:Milium♥

torstai 20. kesäkuuta 2013

Venetsialainen naamio!



Jjeeee! Vihdoin sain sen valmiiksi! Pahoitteluni videon myöhästymisestä, 

Minulta sattui jäämään tarpeeksi ylimääräistä kultaista koristenauhaa, ja tein siitä pannan. Se kun taitaa tänävuonna olla aika "in" ;).



Lähden mökille huomenna ja olen siellä torstaihin saakka, joten en saa todennäköisesti postattua sinä aikana. Pysykää kuitenkin iloisina ja energisinä, nähdään ensiviikolla!






xoxo:Milium♥

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Sinivalkoista kukkaa palettiin

Moikka! Tänään meillä sattui olemaan kisat, eikä siellä saanut olla kynsilakkaa, joten päätin tehdä palettiin sinivalkoista kukkaa kiemuroineen. Itse pidän työstä, vaikka siitä tulikin kovin epätasainen (akryylini ovat varmaankin liian paksuja).
 
 
 
 
 
 
Naamioni on jo aikalailla valmis, mutta teen siihen vielä pieniä viimeistelyjä. Video siirtyy siis ensiviikolle.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
xoxo:Milium♥

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Neonvärejä

Eli siis, liukuvärjäys neonväreillä mustien kukkien kera. Uskallan myös näyttää oikean käteni, koska se onnistui yllättävän hyvin.





Ennen tätä työtä satuin tekemään venetsialaista naamiotani, siksi käteni ovat niin likaiset. Myös ylimääräiset lakat tuli siivottua hieman huolimattomasti :D. No mutta, ihan mukavathan näistä tuli.

Jos tarkkaan katsotte, saatatte ehkä nähdä blogini osoitteen yläkulmassa. Se tulee siihen myös tulevaisuudessa, ihan vain varmuuden vuoksi. 








xoxo:Milium♥

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Sateenkaaria jätskin kera

Moikka! Tulikin sitten jälleen tehtyä muutama fimo. Tällä kertaa tein jäätelöannoksia, joiden makuina on: tutti frutti, suklaa, sekä mansikka...




...ja sitten tein sateenkaaripullon. En ole vielä keksinyt oivaa nimeä tälle työlle... yksisarvisen viikon ulosteet? No, joka tapauksessa, tällainen siitä nyt sitten tuli:




PS: Venetsialaisen naamion tutoriaali tulossa todennäköisesti ensi viikolla!








xoxo:Milium♥





maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ilmoitusasiaa

 
 
 
 
 
 
Aikalailla tärkeimmät tiedot tulikin sitten tuossa :). Hyviä kesälomanjatkoja kaikille!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
xoxo:Milium♥